Kirjanpainajatuhojen ennakointi ja hallinta

Tilanhoitajat kävivät tutustumassa emoyhtiö Skogssällskapet AB:n asiantuntijoiden kanssa ruotsin kuusimetsien kirjanpainajatuhoihin sekä niiden vaikutuksiin paikallisessa metsätaloudessa. Opintomatkan päämääränä oli ammentaa tietoa kirjanpainajaongelman syistä sekä saada uusinta tietoa toimista, joilla kirjanpainajaepidemiaa yritetään hallita.

Laajat tuhot

Kirjanpainajatuhoihin tutustumista paikan päällä. Tuhoista ja metsänhoidon sopeuttamisesta tilanteeseen kertomassa Skogssällskapet AB:n tilanhoitaja Pär Wiksten.Suurenna kuva

Kirjanpainajatuhoihin tutustumista paikan päällä. Tuhoista ja metsänhoidon sopeuttamisesta tilanteeseen kertomassa Skogssällskapet AB:n tilanhoitaja Pär Wiksten.

Kirjanpainajaepidemian katsotaan Ruotsissa alkaneen epätavallisen kuumasta ja kuivasta kesästä 2018. Kesän olosuhteet lisäsivät kuusten stressiä varsinkin Etelä-Ruotsin itäosissa, jossa kasvukauden aikainen sadanta on länsiosia vähäisempää muutenkin.

Tuhojen mittakaava on huomattavan suuri. Metsäyliopisto SLU:n kartoituksen mukaan epidemiassa on vuosina 2018 – 2021 kuollut kuusia 26 miljoonaa kuutiometriä. Kirjanpainajaepidemialla on myös suuri vaikutus niihin kuusiin, jotka ovat selvinneet hengissä kirjanpainajan hyökkäyksistä. Kasvutappioiden kokoa ei ole vielä selvitetty kattavasti mutta se lienee laskettavissa kymmenissä miljoonissa kuutioissa.

Kirjanpainajatuhojen kartoitus käy nopeasti dronella. Kuva Rickard Undevik, Skogssällskapet AB.

 

Kirjanpainajaepidemian vaikutukset metsätalouteen

Monilla tiloilla joihin matkan aikana tutustuttiin, oli kirjanpainaja muuttanut metsänhoidollista fokusta täysin. Kirjanpainajatuhojen seuranta ja toimenpiteet vaativat suuria ajallisia panostuksia metsiä hoitavalta henkilöstöltä. Tällöin muut työlajit joutuvat odottamaan vuoroaan ja tilojen metsänhoidollinen tila heikkenee.

Kirjanpainajatuhojen takia hakkuusuoritteet olivat tiloilla useampana vuonna jopa kaksinkertaisia suhteessa tilojen puuston kasvuun. Tämä on ajanut puukaupan uuteen tilanteeseen, jossa myydyn puutavaran tuotto on huonoa ja ollaan lähinnä iloisia, jos tavaralle löytyy ostaja ja hakkuut saadaan käyntiin ennen kuin epidemia saa laajemmin jalansijaa paikallisissa kuusimetsissä.

 

Metsänhoidon vaikutus kirjanpainajatuhoihin

Suurenna kuva

Kirjanpainajan tappamasta kuusesta löytyy vielä seuraavana vuonna yksittäisiä yksilöitä vaikka suurin osa keväällä kuoriutuneista kirjanpainajista ovat jättäneet puun.

Tutkijoiden keskuudessa on yksimielisyys siitä, että kirjanpainajatuhot keskittyvät alkuun kuusikoihin, joissa puiden kunto on heikentynyt esim. kuivuuden tai myrskytuhojen seurauksena. Kirjanpainajapopulaation kasvaessa myös terveiden kuusikoiden kimppuun käydään. Koska kesien sadantaan ja lämpötilaan ei voi vaikuttaa, tulee tilannetta hoitaa metsänhoidon kautta lyhyellä aikavälillä ja puulajinvalinnoilla pitkällä aikavälillä.

Suomessa ollaan vielä tilanteessa, jossa kirjanpainajapopulaation kokoa voidaan hallita kohdentamalla hakkuita kuusikoihin, joiden kunto on jo heikentynyt. Samalla metsänhoidossa tulee kiinnittää huomiota, että hakkuiden kautta ei luoda isoja yhtenäisiä ”kuusiseiniä” etelän suuntaan, jolloin aurinko pääsee kiihdyttämään kuusten vesistressiä. Myös korkea lahofrekvenssi heikentää kuusikon vastustuskykyä kirjanpainajaa vastaan. Tällaisilla kohteilla tulee tilannetta tarkkailla taajaan ja ryhtyä nopeasti hakkuisiin, jos kirjanpainajan sisäänmenoreikiä tai purukasoja alkaa ilmetä.

Pitemmällä aikavälillä tulee metsää uudistettaessa kiinnittää huomiota puulajivalintaan. Kuusta tulee istuttaa vain kasvupaikoille, joissa veden saanti on kunnossa myös erittäin kuivina kesinä. Ruotsissa on alettu istuttaa mäntyä aiempaa rehevimmille maille kirjanpainajatuhojen takia. Tässä tietysti laatu kärsii mutta maan tuottopotentiaali saadaan hyödynnettyä pienemmällä riskillä. Tutkimusten mukaan erityisesti sekametsiä suosimalla vähennetään laajojen metsätuhojen riskiä. Sekametsiä suositellaan erityisesti MT ja sitä rehevimmille kasvupaikoille.

Karin Fällman

Mikko Söderling

toimitusjohtaja

+358 50 462 1622

mikko.soderling@tilanhoitajat.fi